Mikkelin Nyrkkeilijät
Mikkelin Nyrkkeilijät ry on perustettu 5.päivänä tammikuuta 1937.
Seuran perustamiskokous pidettiin Mikkelin Suojeluskuntatalolla ja perustajajäseninä olivat luutnantti Harald Harvon johdolla liikeapulainen Olavi Pekkanen, hammasteknikko Kaarlo Manninen, poliisikonstaapeli Viljo Nykänen, rautatieläinen Kalevi Kallioinen, seppä Torsti Turunen ja puuseppä Sulo Wall.
Perustamiskokous oli alkusysäys Mikkelin ja koko Suur-Savon piirin
järjestäytyneen nyrkkeilytoiminnan aloittamiseen. Tänä päivänä vaalimme
tätä arvokasta perintöä ja olemme toimineet yhtäjaksoisesti nyrkkeilyn
hyväksi 75 vuotta.
Monipuolisen nuorisoliikunnan seuraryössä ja nuorten huomioonottamisen sekä laadukkaan toiminnan arvostuksena seura sai tavoitellun Nuori Suomi Sinettiseuran arvonimen 14.1.2012
Mikkelin Nyrkkeilijät valmiina tulevaan kauteen
Mikkelin Nyrkkeilijät on jatkaa toimintaansa katse suunnattuna vahvasti eteenpäin. Urheiluseuratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa mukana olevien toimijoiden on saatava vastinetta antamalleen panokselle ja harrastukseen sijoittamalleen ajalle. Mikkelin Nyrkkeilijöiden puheenjohtajana minulla on ilo todeta, että seuratoiminnassamme on ollut hyvä henki päällä ja olemme saavuttaneet hyviä tuloksia kaikilla toimintamme sektoreilla
Talkoohenki seurassamme näkyi konkreettisesti edellisen vuoden tammikuun Topi Rytkösen muistokisojen ja huhtikuun Nuorisonyrkkeilypäivien järjestelyissä. Hyvin järjestetyt Topi Rytkösen muistokisat vetivät Mikkelin Lyseon koulun ison juhlasalin täyteen katsojia – paikalla oli noin 550 henkilöä. Kisojen yhteydessä testasivat nyrkkeilytaitojaan myös MiNyn Vintte Viitanen ja JYP:n Risto Dufva. Nuorisonyrkkeilypäiville osallistui vajaat 100 nyrkkeilijää, jotka koostuivat A-, B-, C- ja D-junioritytöistä ja C- ja D-junioripojista. Nuorisonyrkkeilypäivät ovat periaatteessa kyseisten ikäluokkien sm-kilpailut, sillä virallisesti kyseisistä mestaruuksista kilpaillaan vasta edellämainittujen ikäkausien jälkeen.
MiNyn valmennus on laadukasta, josta yhtenä osoituksena voidaan yhden valmentajamme - Jarkko Pitkäsen - valintaa Suomen nyrkkeilyliiton vuoden valmentajaksi vuoden vaihteessa. Tarjoamme niin valmentajille kuin ohjaajille mahdollisuuden kehittää ammattitaitoaan, johon Suomen nyrkkeilyliitolla on hyvät koulutusohjelmat.Mikkelin kaupunki ja paikalliset yritykset ovat tukeneet seuramme kilparyhmän harjoittelua ja järjestämiämme tapahtumia kiitettävästi! Siitä suuret kiitokset kullekin toimintaamme mahdollistaneelle taholle.
Toiminnan jatkuva kehittäminen on varmasti kaikissa urheiluseuroissa ensiarvoisen tärkeää. Mikkelin Nyrkkeilijät panostavat junioritoimintaan. Vuosittain pidettävä nyrkkeilyn peruskurssimme junioreille starttaa taas syyskuun ensimmäisenä päivänä päävalmentajanaan Jarkko Pitkänen. Uusia tuulia toiminnassamme edustaa myös Fatou Mbowen ohjaamana aloitettava nassikkapaini 5–8 -vuotiaille tytöille ja pojille. Harrastenyrkkeily on kunto- ja kilpanyrkkeilyn välimuoto.
Harrastenyrkkeilyssä kohotetaan ja ylläpidetään kuntoa harjoittelemalla pareittain ja yksin tekniikoita sekä kevytmuotoisella otteluharjoittelulla. Harjoitukset ohjaavat Mikkelin Nyrkkeilijöiden valmentajat Panu Immonen ja Vintte Viitanen.
Kuntonyrkkeily on puolestaan hieman rennompi nyrkkeilyn laji, jossa ei otella vaan treenataan, niin että tuntuu hyvältä. Jokainen tekee harjoitteet oman kunnon mukaan ja huomioiden omat mahdolliset rajoitteet. Samoissa treeneissä mahtuu hyvin olemaan uusi harrastaja sekä konkaritreenaaja tai jopa ottelunyrkkeilijä. Kuntonyrkkeilyohjaajina toimivat Piia Forselius, Maria Turunen, Marika Forselius, Arja Hulkko, Millamaari Hämäläinen, Mari Korhonen, Riikka Loponen ja Anu Tiitinen.
Tervetuloa salin tunnelmaan !
